Valtavirtaistaminen

Usein projektien juurruttamisen keskiössä on uuden osaamisen juurruttaminen. On rakennettu malleja, joissa ammattilaiset uusien lähestymistapojen kautta voivat ratkaista jotakin ammattiinsa liittyviä haasteita ja yleensä työskennellessään asiakkaittensa kanssa.

Uuden osaamisen kotipesäksi hahmottuu yhä useammin oppimisintensiivinen ekosysteemi, jossa oppilaitokset toimivat yhdessä yritysten, kolmannen sektorin ja julkisen sektorin kanssa uuden osaamisen tuottamisen ja välittämisen äärellä (Halonen 2019a). Osaaminen määrittyy näissä konteksteissa usein tiedon, taidon ja asenteiden yhdistelmäksi.

Vapaa sivistystyön ja oppilaisten yhteistyön kautta voi syntyä hyvinkin hedelmällistä pysyväluontoista yhteistyötä (ks. esim. Tapio 2020; Pätäri ym. 2019). Vapaan sivistystyön viisi oppilaitosmuotoa – kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, kesäyliopistot ja liikunnan koulutuskeskukset – tarjoavat monipuolisen kattauksen osaamisen juurruttamisen alustoiksi.

Opetus vaihtelee iltaopiskelusta kokopäiväisiin lyhyt- ja pitkäkestoisiin kursseihin, etäopiskeluun tai intensiivikursseihin, joten se tarjoaa myös formaatiltaan monipuolisia mahdollisuuksia projektissa tuotetun uuden osaamisen juurruttamiseksi.

Oppimisprosesseissa ei ole kyse vain uusista sisällöistä. Ytimessä ovat usein opetusmenetelmät, joilla haluttua uutta osaamista pyritään tuottamaan. Opettajakunta innostuu usein erilaisista osallistavista opetusratkaisuista ja menetelmistä, jotka soveltuvat myös esimerkiksi hiljaisempien oppilaiden mukaan saamiseen tai erityisryhmien tarpeisiin räätälöitäväksi.

Uuden osaamisen jääminen esimerkiksi mallin tasolle hidastaa tai jopa estää sen leviämisen opettajien käyttöön. Oppimateriaalit, virikemateriaalit ja pedagogiset ratkaisut eivät ole itse tarkoitus, mutta olennainen osa oppimistapahtuman suunnittelua.

Viime kädessä kuitenkin tärkeintä on kyetä kuvaamaan, mitä tilanteessa opitaan ja mitä sen jälkeen osataan. Osaamispohjainen ajattelu tuo toiminnan lähelle etenkin tutkintoon johtavien oppilaitosten strategista tasoa, joka pohjautuu yleensä osaamisperusteisiin opetussuunnitelmiin.

Uuden osaamisen levittäminen on juurruttamisen kannalta tärkeää kiinnittää oppilaitosten virallisiin rakenteisiin ja prosesseihin. Uusi malli voi löytää paikkansa oppilaitoksen strategiassa ja opetussuunnitelmassa opintokokonaisuutena, yksittäisenä opintojaksona tai yksittäisenä opintojakson osaamistavoitteena.

Osaamistavoitteet, niiden saavuttamista tukevat oppimateriaalit ja jopa pedagogiset ratkaisut elävät omassa ajassaan. Juurruttamisen kannalta on olennaista pohtia, miten materiaaleja ylläpidetään, päivitetään ja jatkojalostetaan projektin päättymisen jälkeen. Toiminnan ylläpitämiseksi voi esimerkiksi panostaa asiantuntijoiden koulutukseen, jossa opetellaan sisältöjen ja materiaalien hyödyntämistä ja varioidaan niitä kunkin toimintaympäristöön.

Varsinainen piilo-opetussuunnitelma asiantuntijoiden koulutuksessa on kuitenkin verkoston luominen, jossa syntyy halua kertoa omista kokemuksista ja sovellusideoista esimerkiksi suljetun Facebook-ryhmän kautta muille koulutuksen käyneille.

Ratkaisuna kehitellään yhdessä paranneltuja tai uusia tuotteita, palveluita, toimintamalleja tai tapoja organisoida työtä. Innovaatioksi yhteistoiminta muuttuu silloin, kun kehitetty ratkaisu vastaa sosiaalisiin haasteisiin jossakin toimintaympäristössä paremmin kuin jokin muu aiempi ratkaisu (Lehtelä & Koivisto 2019, 13). Ratkaisujen päämääränä on hyvinvoinnin parantaminen sekä usein myös pyrkimys toimia paremmin, nopeammin ja kustannustehokkaammin.

Sosiaalisten innovaatioiden alueella on tyypillistä, että toiminta kytkeytyy yhteiskehittelyyn, johon osallistuu monitoimijainen verkosto. Verkostossa on edustettuna toimijoita julkiselta, yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta sekä kansalaisten yhteistä toimintaa.

Monitoimijuudella kehittämisyhteisöissä tarkoitetaan työskentelyä, jossa kaikkien osapuolten tieto, valta ja osallisuus toteutuvat tasavertaisina (Laurila 2020). Toimijoiden tunnistaminen on tärkeä askel, jotta voidaan valita projektin tuloksien strategiselle juurruttamiselle oikeat foorumit.

Perinteisesti sidosryhmään kuuluvat tulevat yhteistyötilanteisiin oman organisaationsa edustajana ja myös ainakin joltain osin sen tavoitteita edistävänä. Velvoitteen sijasta monitoimijapohjaisessa ajattelussa keskeiseksi nostetaan usein vapaaehtoisuus (Laurila 2020, 7).

Monitoimijuuteen liittyy ajatus vapaaehtoisesta osallisuudesta prosessiin kunkin omine ajatuksineen ja kokemuksineen, kun sidosryhmäajattelussa edustetaan lähtökohtaisesti tiettyä roolia ja taustaorganisaatiota. Monitoimijuus tuo yhteen vähintään kaksi, mutta usein useampia tahoja, joiden tausta voi olla esimerkiksi yritys, julksihallinto, voittoa tavoittelematon yhdistys, edellisiä yhdistelevä hybridiorganisaatio tai keskittymä tai esimerkiksi vapaamuotoinen kansalaistoiminnan verkosto (ks. lisää Laurila 2020, 24–26).

Monitoimijuus vastaa hyvin juurruttamisen tavoitteisiin. Sosiaalisen innovaation lähtökohta yhteisessä kehittämisen polussa, jossa itse prosessi on monelle motivoivin osa toimintaa. Innovaatio ei määrity pelkkänä ”lopputuotteena”, vaan sillä tarkoitetaan usein prosessia, joka johtaa uudenlaiseen ratkaisuun (Lehtelä & Koivisto 2019, 5). Päämääränä on ajatus yhteisestä hyvästä sekä mahdollisuudesta olla edistämässä sitä.

Tavoite on tärkeä, mutta matka, joka aikana päämäärä muotoutuu ja voi varioitua myös moniksi erilaisiksi ratkaisuiksi, on osallistujalle yhtä merkityksellinen.

Yhteisen dialogin teemoina on juurruttamisen kannalta hyvä pitää kehitetyn käytännön sisältöä, vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta sekä kokemuksia eri toimintaympäristöihin varioinnista. Peltola ja Vuorento (2007, 53) muistuttavat laajan aineistonsa pohjalta, että etenkin pitkän aikavälin tuloksellisuutta ja saavutettuja säästöjä ja muita organisaatiolle koituvia hyötyjä kannattaa nostaa esille päättäjäviestinnässä.

Tyypillisesti kehittämistyön juurruttamisen keskeiseksi haasteeksi nostetaan resurssien puute. Projektin tulosten linkittäminen paikalliseen strategiatyöhön ja sanoittaminen osaksi alueen yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisujen kokoelmaa on tärkeää.

Etenkin alueellisella tasolla henkilökohtaiset suhteet ovat tärkeitä, ja kannattaa suosia projektin ajan jatkuvia säännöllisiä tapaamisia Paikallisten viranomaisten ja päättäjien vakuuttamisessa on tärkeää löytää juuri oman projektinne teemoista kiinnostuneet tahot ja etsiä keinoja viestiä tiiviisti tuloksistanne.

Yhteisen dialogin teemoina on juurruttamisen kannalta hyvä pitää kehitetyn käytännön sisältöä, vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta sekä kokemuksia eri toimintaympäristöihin varioinnista. Peltola ja Vuorento (2007, 53) muistuttavat laajan aineistonsa pohjalta, että etenkin pitkän aikavälin tuloksellisuutta ja saavutettuja säästöjä ja muita organisaatiolle koituvia hyötyjä kannattaa nostaa esille päättäjäviestinnässä.

Etenkin pienissä kaupungeissa tämä voi onnistua suoraan päättäjätasolla. Suuremmissa kaupungeissa kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston tai lautakuntien lähestyminen tapahtuu luontevimmin projektin kanssa samojen teemojen parissa työskentelevien kautta.

Projektistaan innostuneilla on usein taipumus kertoa sanoja säästelemättä kaikesta projektin aikana tapahtuneesta hyvästä. Päättäjien kiinnostuksen herättämisen kannalta on tärkeää pohtia viestintää. Tehokasta voi olla esimerkiksi oman toiminnan peilaaminen kunnan strategian kautta ja yhden tarinan ja siihen liittyvän toimintasuosituksen avulla eteneminen. On tärkeää muokata viesti vastaanottajan näkökulmasta eikä ajatella, että vaikkapa yleisellä uutiskirjeen tilaajalistalla oleminen tai lehtijutut paikallislehdessä riittäisivät vaikuttavan päättäjäviestinnän hoitamiseen.

Kaikkia tapaamisia ei tarvitse organisoida itse. Paikallisesti myös viranhaltijat usein avaavat toimintaansa kuntalaisille pitämällä keskustelutilaisuuksia, työpajoja ja seminaareja. Nämä ovat otollisia tilaisuuksia puheyhteyden luomiselle ja sen kuulostelulle, onko oma projekti vastaus niihin haasteisiin, joita alueella juuri kyseisen tapaamisen aikana halutaan ratkoa. Yhteistyössä on oltava varovainen, ettei ajattele oman projektin ratkaisevan mitä tahansa ongelmaa eikä päädy omasta toiminnastaan innostuneena tuuttaamaan projektin havaintoja minkä tahansa aasinsillan kautta.

Alueellisella tasolla on myös suoria vaikuttamisen kanavia. Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Mikäli projektinne projektipäällikkö tekee aloitteen, hänelle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Viime aikoina kunnat ovat rakentaneet useita erilaisia sähköisiä alustoja kuntalaisille yhteisiin asioihin osallistumisen helpottamiseksi. Projektin kannattaakin huomioida myös nämä foorumit dialogin alustana. Esimerkiksi kuntatasolla toimiva Otakantaa.fi-alusta sekä nuorille ja nuorten kanssa toimiville suunnattu Nuortenideat.fi ovat kansalaisten, järjestöjen ja viranomaisten keskinäistä vuoropuhelua ja osallistumista tehostavia verkkopalveluja, joissa myös projektitoimijoiden kannattaa vaikuttaa.

Monien kuntien ja kaupunkien verkkosivuilla ovat yhtenä osa-alueena ”Osallistu ja vaikuta” -sivut. Usein nämä sivut löytyvät ”Hallinto ja päätöksenteko” -tyyppisiltä alasivuilta.

Lainsäädäntöön vaikuttaminen on kuitenkin yksittäisen kehittämisprojektin kannalta yksin harvoin mahdollista. On tärkeää etsiä kumppanuuksia esimerkiksi toisten saman teeman äärellä olevien projektien alueelta ja muodostaa kehittämisprojektin pohjalta yhteisiä strategisempia toimintaehdotuksia ja -suosituksia.

Politiikka muuttuu, kun riittävän monelta taholta tulee saman tyyppistä viestiä, joka synnyttää kansallisen muutoshakuisen tahtotilan. Mikäli projektilla on esimerkiksi EU:n kokonaisuuteen kiinnittyvä koordinaatiohanke, se voi toimia keskeisenä vaikuttamisen kanavana ja yhteisen tahtotilan rakentajana sekä sanoittajana.

Toisaalta esimerkiksi koskettavat tarinat voivat jäädä elämään myös kansallisen tason toimijoiden mieleen. Sitä kautta saattaa nousta kehittämäisen aihioita, ajatelmia ja ituja, jotka vaikuttavat myös valtakunnan tason toimintaan, vaikka ideoita ei suoraan välttämättä paikanneta yksittäiseen kehittämisprojektiin. Tätä edistäviin keskusteluihin kannattaa hakeutua aktiivisesti.

Julkisen sektorin uudistamisen strategiassa (2020, 6) tuodaan vahvasti esille tahtotila, jossa suomalainen avoin hallinto on vuoropuhelun vahvistaja yhteiskunnassa ja edistää kaikkien oikeutta ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Aiempaa kuuntelevampi ja yhteistyöhakuisempi julkinen hallinto viittaa suuntaan, jossa dialogi myös kehittämistoiminnan ja julkisen sektorin alueellisen ja valtakunnallisen hallinnon ja palvelutuottajien kanssa vahvistuu.

Lupaus ”Laajennamme mahdollisuuksia vaikuttaa ja rohkaisemme ihmisiä osallistumaan valmisteluun ja päätöksentekoon” (em., 7) koskee myös kehittämisprojekteja tuloksineen ja huomioineen. Tässäkin keskustelussa on varmasti eduksi, että keskustelun pohjana on tieto.

Mikäli taustaorganisaatiosi toimii myös kansainvälisissä kehittäjäyhteisöissä, kannattaa pohtia, voisiko projektia esitellä myös kansainvälisille kumppaneille, jotta saataisi palautetta, kehittämisehdotuksia, soveltamisajatuksia ja näkyvyyttä.

Kansainvälinen näkyvyys ja kehittämistyön tulosten tunnettuus myös maailmalla lisäävät usein tuotteen uskottavuutta (Turpeinen ym. 2014, 32–34). Varmista kuitenkin kansainvälisen näkökulman sopivuus projektisuunnitelmaasi ja rahoittajan tahtotilaan.